22.11.2013 9:05
Kuluttajilla ja maataloustuottajilla on jaettuja näkemyksiä ruokaketjun toivottavasta tulevaisuudesta. He haluavat keskustella ja asioida suoraan toistensa kanssa. PTT:n, MTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskuksen kehittämillä ehdotuksilla tuottajien ja kuluttajien välistä yhteyttä voidaan vahvistaa.
Epävarmuus tulevasta rasittaa myös kehitysmaiden viljelijöitä
teksti: Jarkko Niemi 30.10.2013
Mainittakoon aluksi, että Afrikassa luonnonolot vaihtelevat hurjasti riippuen siitä, missä päin maanosaa ollaan. Yhtäällä vedestä on puutetta, maaperässä on niukasti ravinteita ja viljelyä tukeva infrastruktuuri on lähes olematon. Toisaalla maanosa on luonnonvaroiltaan rikas ja monissa paikoissa on edellytykset päästä hyvään satotasoon. Esimerkiksi Ugandassa, jossa MTT:n koordinoima FoodAfrica-ohjelma tutkii neuvonta- ja markkinatiedon hyötyjä maanviljelijöille, on koeolosuhteissa ylletty hyvään eurooppalaiseen satotasoon, vaikka keskimäärin viljelmillä päästään vain murto-osaan tästä. Vettäkin on Lähi-itään verrattuna paikoin jopa runsaasti saatavilla, jos käytettävissä on sopiva teknologia.
Yksi syy tuottavuuseroon on, että nykyaikaista teknologiaa ja tuotantopanoksia ei käytetä Afrikassa riittävästi. Esimerkiksi lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita käytetään joko harvakseltaan tai pieniä määriä ja varsinkin niiden käyttö samalla lohkolla on harvinaista. Toki tuotantotavoissa on muutenkin paljon parantamisen varaa. Vihreän vallankumouksen Aasiassa mahdollistaneet kasvit eivät myöskään välttämättä sovi Afrikkaan. Kenties tulisikin kiinnittää enemmän huomiota paikallisten (afrikkalaisten) kasvien jalostukseen.
Työpajassa olimme jokseenkin yksimielisiä siitä, että tuotostasoa heikentävät myös rahoituksen puute ja maanomistuksen ongelmat, jotka kytkeytyvät toisiinsa. Maanomistuksen epäselvyys jarruttaa tuotannon kehittämistä pitkällä aikavälillä. Viljelysmaata voi hallita esimerkiksi kyläpäällikkö, joka haluaa oman osuutensa tuotosta eikä viljelyn jatkosta ole takeita. Myös paikallinen poliittinen tilanne voi kaventaa maan hallintaoikeuksia. Molemmissa tapauksissa viljelijällä voi olla epävarmuus siitä, miten pitkään maa säilyy hänen hallinnassaan. Tämä vähentää kannustimia investoida maanviljelyyn.
Keskustelun lomassa mieleeni palautui suomalaistutkimus, jonka mukaan lyhytkestoiset vuokrasopimukset ja epävarmuus vuokrasopimuksen jatkosta vähentävät investointeja salaojituksen ja kalkituksen kaltaisiin perusparannuksiin. Ongelma ei siis ole yksin kehitysmaiden. Siellä epävarmuus on vain suurempi kuin Suomessa.
Viljelijällä ei välttämättä ole kannustinta uhrata muutenkin niukkoja resursseja hyvän sadon saamiseksi, jos tulevaisuudessa tuotosta osa voi valua ulkopuolisille. Heikko maanhallintaoikeus heikentää mahdollisuuksia saada rahoitusta lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten hankintaan, koska tällaisen viljelysmaan vakuusarvo on vähäinen.
Johtopäätökseni onkin, että maan hallintaoikeuksien kehittäminen ja instituutioiden toiminnan vahvistaminen on eräs keino parantaa kehitysmaiden ruokaturvaa. Samalla on tärkeää kehittää paikallista osaamista ja tuotantotapoja, jotka soveltuvat afrikkalaisiin olosuhteisiin. Kaikki olivat nimittäin yhtä mieltä siitä, että osaamisen tasoa, koulutusta ja neuvontaa kohentamalla on mahdollista kuroa satoeroa kiinni. Tähän pyrkii myös FoodAfrica-ohjelma.
Erikoistutkija Jarkko Niemi on tutkinut mm. sikatuotannon talouskysymyksiä, eläintauti- ja markkinariskien hallintaa sekä eläinten hyvinvoinnin kannattavuutta, ja nyt ilmastonmuutokseen sopeutumista Afrikassa. Vapaa-aikansa hän viettää perheen parissa, lasten harrastuksissa mukana eläen ja paikallisen jääurheiluseuran toimintaan aktiivisesti osallistuen.
Lisää kommentti 
