Juhannussatu
teksti: Juha Kantanen 17.06.2013
Aamulaulaja aloitti pajukkoisen joen rannalla säkeensä. Sen he olivat saaneet kuulla niin monena kauniina kesäpäivänä ryhtyessään päivän askareisiin. Auringon ensisäkeet lämmittivät punakirjavien sarvipäiden selkiä. Siitä ne tiesivät, että kohta he tulisivat noutamaan. Lypsäisivät ja jakaisivat rasvaisen maidon kaikille tasapuolisesti.
He tunsivat katekismuksen ja noudattivat sitä työssään ja elämässään. Heillä ei ollut hätää tässä kauniissa maailmassa. Kaikki oleellinen oli heille valmiiksi annettu. Ja ahkeroinnin jälkeen heillä oli aikaa harrastaa tennistä, seurata luonnon lintujen elämää ja valmistaa kauniita tarve-esineitä toinen toisilleen. Juuri kauneimpaan kesäaikaan, kun luonto oli kukkeimmillaan, heille annettiin ylimääräistä aikaa aistia tätä kaikkea luotua. Joen virtausta läpi tämän vehmaan maaston, kesäheinän tuoksua ja poutapilvien kumpuilua taivaan rannassa.
Kaikilla heillä oli oma paikkansa. He elivät tunnollisesti eivätkä rikkoneet sitä kaunista yhteisöä, johon heille oli paikka osoitettu. He tekivät annettua työtään hartaasti. Eikä kukaan puuttunut toisen työhön, sillä he antoivat jokaisen ahkeroida rauhassa. Eikä kukaan kaivannut ulkopuolisia yhteisöjä, sillä heidän ei niin tarvinnut. Sillä kaikki oleellinen oli jo valmiiksi annettu.
Niin elämä lipui tässä vehmaassa laaksossa. Joki virtasi. Päivä seurasi toistaan, vuodenaika vuodenaikaa ja vuosi vuotta. Aina kesäaamuisin he kuulivat linnun säkeen. He heräsivät, hakivat sarvipäät lypsylle ja jakoivat rasvaisen maidon tasapuolisesti. Ja ahkeroinnin jälkeen heillä oli aikaa pelata tennistä, seurata luonnon lintujen elämää ja valmistaa kauniita tarve-esineitä.
Professori Juha Kantanen tutkii kotieläinpopulaatioiden genomia ja genomin monimuotoisuutta. Hänen tutkimuksensa kohdistuu sekä nykyisiin eläinrotuihin että muinaisiin, satoja tai jopa tuhansia vuosia sitten eläneisiin eläimiin sekä eläinten geneettisessä monimuotoisuudessa aikojen saatossa tapahtuneisiin muutoksiin.