Piipunpääajattelua

teksti: Helmi Risku-Norja 20.08.2013

Tulin MTT:lle noin 15 vuotta sitten tutkimushankkeeseen, jossa selviteltiin materiaalivirtoja. Aihe ei liittynyt millään tavoin aikaisempaan osaamiseeni, mutta aihepiirikin oli tuolloin uusi, kokemusta oli vähän ja asioita opeteltiin yhdessä tekemällä Oulun yliopiston, SYKEn ja GTKn tutkijoitten kanssa.

Kantava ajatus ainevirtatutkimuksessa on ympäristökuormituksen ehkäiseminen ennalta. Logiikka menee näin: Taloudellisesta toiminnasta aiheutuu keskeytyksetön ainevirtaluonnosta ihmistoiminnan kautta takaisin luontoon. Näin siksi, että kaikki ihmisen käyttämä aine on viime kädessä peräisin luonnosta ja kaikki myös päätyy ennen pitkää takaisin luontoon, usein vielä väärään paikkaan ja luonnon kannalta hankalassa muodossa. Luontoon takaisin palautuvan aineen määrä on sitä suurempi, mitä enemmän sieltä alun perin on raaka-ainetta otettu. Pienentämällä käyttöönotettavien raaka-aineiden määrää, vähennetään ei-toivottuja ympäristövaikutuksia ainevirran alkupäässä. Samalla ehkäistään ympäristökuormitusta ainevirran loppupäässä, sillä talouden läpi kulkevan ainevirran supistuminen johtaa väistämättä myös päästö- ja jätemäärien pienenemiseen.

Kysymys on siis ennaltaehkäisevästä ympäristöterveydenhuollosta, jossa huomiota kiinnitetään myös ympäristökuormituksen alkulähteille sen sijaan, että touhutaan pelkästään piipun päässä ja yritetään korjata vahinkoja jälkikäteen. Jälkien siivoamista riittää tietenkin edelleen, sillä ongelmien korjaaminen jälkikäteen on hankalaa ja kallista.

En ole pitkin aikoihin enää laskeskellut ainevirtoja, sillä tutkimukseni painopiste on vähitellen siirtynyt muualle. Ainevirtalogiikkaa en kuitenkaan ole unohtanut, ja minua hämmentää, että kestävän tuotannon ja kulutuksen kentällä tämä logiikka tuntuu usein unohtuvan. Tuotteiden loppukäyttäjinä me kuluttajat edustamme piipunpäätä. Kuluttajavalintojen merkitystä painotetaan silti tavattomasti. Vallalla näyttäisi olevan käsitys, että maapallon kohtalo on kuluttajien valintojen varassa, ja tarjolla on valtavasti tietoa, jotta voisimme tehdä viisaita valintoja. Ainevirtalogiikan mukaan ongelmia pitäisi kuitenkin purkaa jo tuoteketjujen aikaisemmissa vaiheissa. Siksipä kenkkäisin mielelläni enemmän vastuuta siihen suuntaan, ja kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, mitä tuotteita ylipäänsä tarjotaan.

Ympäristöystävälliset valinnat olisivat monelle itsestäänselvyys, jos ne olisivat helppoja, houkuttelevia ja edullisia. Aikaa vapautuisi aika paljon muuhun, jos tuoteinformaation opiskelun ja vaihtoehtojen pohtimisen sijaan voisin luottaa siihen, että tarjolla oleva tuotekirjo täyttää kestävän tuotannon kriteerit. Kriittisenä kuluttajana voisin puolestani miettiä, onko kysymys todellisen tarpeen vai pelkästään mielihalun tyydyttämisestä.