22.11.2013 9:05
Kuluttajilla ja maataloustuottajilla on jaettuja näkemyksiä ruokaketjun toivottavasta tulevaisuudesta. He haluavat keskustella ja asioida suoraan toistensa kanssa. PTT:n, MTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskuksen kehittämillä ehdotuksilla tuottajien ja kuluttajien välistä yhteyttä voidaan vahvistaa.
Varaa Quattro Stagioniin
teksti: Marja Aaltonen 14.08.2013
Opiskelijana tehtiin silloin kaikenlaista pikku työkeikkaa dollarinkuvat silmissä.Yksi perinteinen rahanlähde oli tehdä puhelinhaastatteluja Simonkadulla liittyen monenmoisiin maatalouden asioihin.
Innokkaasti lähdin minäkin mukaan opiskelijajärjestön porukkaan, joka suuntasi keskikaupungille. Siellä sitten jaoimme Suomen karttaa porukalla. Moni halusi soitella gallup-puhelunsa jonnekin kotipuoleen. Olin viimeisiä ja toivoin, etten saisi Närpiön seutua. Huh, minulle jäikin ässä tai jokeri käteen:
Satakunta. Paljon tiloja.
Minut vietiin käytävää pitkin pieneen huoneeseen, jossa oli pöytä ja tuoli sekä viininpunainen Ericson. Pöydällä oli paksu pino papereita.
- Taustatiedot ja nimet, aakkosjärjestyksessä, sanoi enon ikäinen ja näköinenkin setämies tupakansavun keskellä.
- Tuu vaikka joka ilta, summerilla pääset sisään. Ilmoitat sitten, kun olet valmis. Jokaisesta täytetystä lomakkeesta taksa on sitten 2 markkaa.
- Kiitoksia, kyllähän minä… kerkiän. Tänne. Iltaisin joopa... – Mies oli jo lähtenyt. Ei ollut yhtä hidas kuin enoni.
Porukat olivat jo töissä, kuului rupattelua naapurihuoneista. Jotkut soittivat tutuilleen ensin. Raotin pinoa. Kysymyksiä oli aika paljon...
Kyseltiin pinta-aloja, mitä viljelty, kuinka paljon hehtaareja, koska aloittanut, paljonko lypsäviä, mihin meijeriin maito menee, oletteko tyytyväinen meijerin palveluksiin, jos ette ole, niin miksi ette ole.
Voi elämän kevät. Mikä urakka… Mistä aloittaisi ja kuinka ihm… Mietin, että jos kyselen ensin, että millaista säätä on pidellyt Satakunnassa? Onko satanut? Ja montako milliä on tullut.
Ensimmäinen puhelu sai minut puristamaan luuria rystyset valkoisina:
Puhelin soi aikansa, eipä vastaa kukaan. Meinasin jo sulkea, kun varovaisella äänellä pikkulapsi sanoi jotain, että "Kotona".
- Kuka se siellä on kotona? KUKA?
- Minä… ja... kissa.
- No… hei, hei sulle vaan. Hei-hei!
Toinen puhelu alkoi lupaavasti. Topakka nainen, joka kertoi kuin pyssyn suusta tiedot nopealla Rauman murteella: kuka on ja mitä tekee täällä "Kodiksamissa". Kysyin paikannimeä monta kertaa, mutta aina kuulin samalla tavalla "Kodiksami".
Paikan nimi oli kuin olikin Kodiksami ja Suomessa siis oltiin.
Seuraavana vuorossa olikin vanhempi miesääni.
- Mitäs Te oikein MYYTTE?
- Ai, jahas. No, mitäs Teillä on asiaa? Säätietojako sä keräät?
- Onkos tää jokun pualueen touhuja?
- ...........
Joka kysymys käytiin läpi ja lopen uupuneena kävin hakemassa vettä, kun olin siirtänyt 4 paperia pinosta pöydälle. 1, 5 h oli kulunut ja 8 markkaa tienattu.
Kello oli jo hyvin klo 20 paikkeilla, kun tivasin yhdeltä isännältä, että paljonkos sitä on viljeltyy?
- Noo-o, sitä on täsä meil täss kotipiiris ja sitten on lasten äiren kotona ja niin juu, siellä vanhassa kotona on lairunmaat ja Kalannin tien varress vuakramait, mitä niit ny sit olis…
- Olisiko päälle 30 ha, sanoin lopulta.
- 30 ha? – Eikohän näit tässä näin ole… noin oliskos…
- 50 ha, korotin.
- Ei se pal 300 yli mene…
- Kaikki yhteensä!!?
- Ei, kun ne lairunmaat.
Kirjoituspöytäni aluseni pinta oli hikisten sormenpäiden täplittämä, kun suljin klo 22 aikaan ulko-oven ja laskin, että olin saanut 8 lomaketta täytettyä.
Makkaratalon kohdalla käänsin äkkinäisellä liikkeellä kengänkärjet kohti Rosson punaisena hohtavia valoja. Ikkunan takana pitsalistaa katsoessani, arvioin että olen ansainnut kokonaisen Quattro Stagionin.
Vihannesveteraani Marja Aaltonen on ollut vihanneshommissa kolme vuosikymmentä, mutta omaa kasvimaata ei ole nyt tarvinnut kuokkia. Harrastuksena ovat koirat (cockerit), jotka kuopivat kaiken ylös.
Lisää kommentti 
